Greenlawn Lodgen aamiainen oli kunnollinen. Kahvikin oli yllättävän hyvää. Päivä ohjelmassa oli vierailu saaressa, joten suuntasimme Doolinin satamaan. Päivän säätila oli niistä kahdesta vaihtoehdosta se ”meinaa sataa”.
Olimme varanneet liput Garrihy’s Doolin2Aran Ferries -lautalle, joka vei meidät ja liudan muitakin turisteja Inishmoren saarelle. Istuimme yläkannen avotilassa nauttien leppeästä merituulesta. Matka saarelle kestää kelistä riippuen noin 35-45 minuuttia.
Kyydissä oli myös joukko enimmäkseen ranskalaisia europartiolaisia. Myöhäisessä teini-iässä oleva poikajoukko harrasti kovaäänistä kuorolaulua jo ennen lähtöä satamasta. Iäkäs aussituristi herautti naurut muilta matkustajilta todeten: ”Eikös tuo ole se mitä laulettiin Titanicin upotessa?”
Kohti Inishmorea
Rantauduttuamme kävimme noutamassa ennalta varaamamme polkupyörät. Noin 13 kilometriä pitkä ja kolme leveä saari sisältää iankaikkisen vanhan asutuksen jäänteitä. Me emme ahtautuneet muiden turistien sekaan raunioille eikä pariin tarjolla olevaan kuppilaan vaan ajelimme sähköavusteisilla fillareilla maisemalenkin saaren kahdella päätiellä.
Tuokiokuvia pyöräilystä saarella
Nassutimme eväitä tien poskessa suojamuurilla istuskellen katsellen merelle yli varmasti kivikkoisimman näkemämme rannan. Lähistöllä oli hyljeyhdyskunta, jonka jäseniä köllötteli leväisen rantahiekan saarekkeille. (Liian kaukana kunnon kuvien ottamiseen kännykällä.)
Eväspaussilla
Palautettuamme fillarit kävimme satamakylässä olevassa villapaitakaupassa katsomassa tarjontaa. Sinä aikana sää muuttui sateiseksi ja siirtyessämme paluumatkaa varten lautalle kaikki matkustajat ohjattiin sisätiloihin.
Meri oli muuttunut kuoppaiseksi ja pärskeet löivät ikkunoihin sekä avokansille. Juha nukahteli ja Nina yritti pitää horisonttia tasaisena. Olimme varanneet myös tutustumisen läheisiin Moherin rantakallioihin meren suunnalta, mutta kovahko keli sekä istuminen paatissa sisällä olisivat tehneet katselemisen mahdottomaksi. Siksi vain poistuimme lautasta Doolinissa ilmoittautumatta Moherin kierrokseen. En usko kovin monen muunkaan sinne hakeutuneen.
Kävimme syömässä Gus O’Connor’s Pubissa Doolinissa. Täyden pubin asiakaskunnassa näkyi monia, jotka olivat olleet samaan aikaan kanssamme saarella. Ilta ei ollut vielä niin pitkällä, että muusikot olisivat aloittaneet. Massut täynnä palasimme majoituspaikkaamme viettämään loppuiltaa.
