Ramelton – Donegal

Julkaistu Kategoriat Irlanti 2022Avainsanat ,

Crammond House oli kauniisti ja hyvällä maulla kalustettu. Koriste-esineitä oli juuri sopivasti välttäen ahdetun mummolatunnelman. Tyyli jatkui aamiaishuoneessa, jossa nautimme talon antimista samaan aikaan edellisenä päivänä tapaamamme pariskunnan kanssa. Pakattuamme kimpsumme hyvästelimme emäntämme ja pakkauduimme autoon vettä vihmovassa ja tuulisessa säässä.

Laitoimme Mapsin kohteeksi Glebe Housen, joka toimi taiteilija Derek Hillin (1916-2000) kotina 30 vuotta. Hill itse oli meille tuntematon suuruus, mutta hänen mittava taidekokoelmansa kiinnosti meitä. Löysimme perille Churchill-nimisen kylän laidalle pitkin kapeita ja kiemurtelevia teitä. Ostimme liput seuraavaan opastuskierrokseen, joka lähtisi noin vartin päästä.

Odotellessamme tutustuimme Glebe Galleryyn, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Galleriassa oli pari videoinstallaatiota. Toinen oli nauhoitettu Googlen Street View -auton kuvamateriaalista lähiseudun teillä – kaikki klikkaukset kuvan siirtämiseksi eteenpäin näkyivät. Toinen video oli kuin kokoelma aloittelijan kaikista mahdollisista virheistä masentavasti ulisevan ääniraidan kera. Näytillä oli myös keramiikkaesineitä, joille yhteistä oli tummansininen väritys ja keramiikkakurssin vetäjän kysymys: ”Mikä siitä piti tulla?” Galleria ei ollut ilmaisenakaan hintansa väärti. Saimme odotella kierrosta vielä kymmenkunta minuuttia galleriavisiitin jälkeenkin.

Oppaana toimi meille liput myynyt rouva. Kierros alkoi talon edestä, jossa saimme ensin rautaisannoksen itse taiteilijan elinkaaresta. Hill aloitti teatterilavastajana ja siitä johtuen opiskeli arkkitehtuuria ja matkusteli paljon. Hän kirjoitti kirjankin islamilaisesta arkkitehtuurista. Hän maalasi maisemia, mutta alkoi menestyä muotokuvamaalarina 1960-luvulla saaden tilauksia säveltajien, poliitikkojen ja jopa kuninkaallisten ikuistamisesta. Hill oli myös aktiivinen taiteilijapiireissä ja maalatessaan maisemia eristyneellä Toryn saarella innosti perustamaan sinne saaren oman taitelijapiirin.

Hill oli myös innokas keräilijä. Sen havaitsi jo talon eteisessä. Hän ei ollut suunnitelmallinen keräilyssään vaan hankki vain esineitä ja taidetta, joista piti itse. Lukuisien ystävyyssuhteiden ja laajan matkustelun tuloksena hänen kokoelmassaan on yli 300 arvoteosta lukuisien muiden häntä kiinnostaneiden esineiden lisäksi. Kokoelmassa on tuttujen nimien töitä: Pablo Picasso, Edgar Degas, Georges Braque jne. Onpa joukossa myös yksi Renoirin harjoitelmakin. Esillä oli myös Hillin omia töitä sekä Toryn taiteilijoiden maalauksia. Harmiksemme talossa ei saanut kuvata.

Maalatessaan muotokuvaa hän kutsui kohteen aina kotiinsa Glebe Houseen tutustuakseen häneen paremmin. Talon vieraskirja on täynnä kuuluisuuksia. Hill oli ylpeä vieraskirjansa sisällöstä, jossa oli myös valtioiden päämiehiä. Kuuleman mukaan yksi kuuluisuus oli kommentoinut Hillille hänen olevan nimisnobi ja Hill oli vastannut, että niin se kuningatarkin sanoi viime viikolla. Ilmeisesti talon ilmapiiri oli ollut rento vierailijoiden kuuluisuudesta huolimatta. Talon hoitaja ja kokkina toiminut rouva oli kuulemma kommentoinut Greta Garbon kieltäytymistä syömästä tarjottua tuhtia ateriaa, sanoen ”Tuokin tyttö olisi iloisempi, jos söisi kunnolla.”

Kiertelimme oppaan perässä läpi talon huoneiden. Hill oli lavastajana laittanut jokaisen huoneen tiettyyn tyyliin. Seinät olivat täynnä enemmän ja vähemmän kuuluisien tekijöiden töitä sekä Hillin omia. Ne tunnisti heti myös siitä, ettei hän signeerannut töitään. Kunniapaikalla saattoi olla Hillin maalaus Glebe Housen puutarhurista ja sen vieressä Braque. Hillille esineen arvo syntyi siitä pitikö hän esineestä. Hän oli esimerkiksi kehystänyt lasilevyjen väliin kaksi erilaista repaleista kankaanpalaa – oletettavasti jostain verhosta tai naisen puvusta. Hill piti myös kuvioiduista tapeteista ja kankaista. William Morrisin tekstiilejä oli joka puolella.

Mielenkiintoisen ja antoisan kierroksen jälkeen nautimme kupposet kahvilassa ennen matkan jatkamista. Ajoittain vettä roiskiva tuulinen sää ei innostanut lähtemään haikkaamaan läheiseen luonnonpuistoon, joten suuntasimme kohti seuraavaa majapaikkaamme. Sekä tiet että sää kävivät läpi aika monta variaatiota ennen kuin kurvasimme Mill Park hotellin pysäköintialueelle Donegalissa.

Kävimme syömässä myöhäisen lounaan / aikaisen illallisen hotellin ravintolassa. Sitten oli mukavaa istuskella teekuppi kädessä lämpimän hotellihuoneen isossa nojatuolissa katsellen ikkunasta sateen harmaaksi sävyttämää vihreää maisemaa.