Päivä valkeni jälleen puolipilvisenä asteiden pysyessä alle kahdenkymmenen. Olimme ostaneet netistä liput Titanic Belfast -museoon. Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle ja juuri tullessamme Wellington Placen pysäkille siihen saapui linjan G2 bussi, jota myös glideriksi kutsutaan. Pysäkillä oli myös linja-autoyhtiön henkilökuntaan kuuluva, joka erinomaisen ystävällisesti auttoi meitä lippuautomaatin kanssa ja pidätteli kuskia sen aikaan, että ehdimme kyytiin.
Linja G2 kulkee keskustasta joen yli Titanic-kortteliin, jossa sijaitsee erikoisen muotoinen rakennus pyhitettynä juuri tälle uponneelle luksusristeilijälle. Juha ihmetteli mahtaako rakennuksen muoto tarkoittaa neljää laivan keulaa vai paatin upottanutta jäävuorta. Meillä oli hyvin aikaa ennen ostamaamme aikaikkunaa, joten tutustuimme ensin kuivatelakan uomassa lepäävään SS Nomadic -alukseen. Se on viimeinen olemassa oleva White Star Line -yhtiön alus ja rakennettiin samaan aikaan Titanicin kanssa. Tämä pieni yhteysalus oli se, jolla – jättiristeilijöille liian matalasta – Cherbourin satamasta matkaan lähteneet kuljetettiin Titanicin luo.
SS Nomadicin ulkokannella
Koluttuamme aluksen kannet siirryimme itse Titanic-museon puolelle. Siellä oli muutama muukin henkilö eli porukkaa kuhisi niin paljon, että päätimme laittaa maskit kaiken varalta. Seuraava rasti oli saada lippujemme hintaan kuuluvat audio guidet. Henkilökuntaan kuuluva ärhäkkä nainen ohjasi meidät lippujonoon, jonka luukkujen päällä pyöri teksti ”Osta liput netistä ja ohita jonot”. Nina jäi varmuuden vuoksi jonottamaan Juhan etsiytyessä erillisen palvelutiskin luo. Siellä oleva nuori mies lähti aivan nikottelematta hakemaan meille laitteita ja Juha viittilöi Ninan pois lippujonosta.
Museon keskiaula
Aivan lipussamme olevaan aikaan hankkiuduimme viimeisen kerberoksen ohi itse näyttelyalueelle. Koska ”museoesine” itse on liki neljän kilometrin syvyydessä, niin koko näyttely perustuu laivan syntyhistorialle ja kohtalolle. 1900-luvun alussa Belfast oli kukoistava teollisuuskaupunki, jossa sijaitsi maailman suurin laivanrakennustelakka Harland and Wolff. Se rakensi White Star Line -laivayhtiön kaikki alukset vuodesta 1870 alkaen. Titanicin rakentaminen alkoi keväällä 1909 ja rungon kuori valmistui kolme miljoonaa käsintaottua niittiä myöhemmin syksyllä 1910.
Belfastin teollisesta historiasta
Näyttely muistuttaa Ikean myymälää. Lattiassa oleva nauha ohjailee kävijää kuvia täynnä olevien seinien lomitse. Audio guiden numerot saavat osan porukasta jähmettymään paikalleen, koska myös näyttelytiloissa kuuluvat selostukset menisivät muuten sekaisin luureista kuuluvan kanssa. Yksi näyttelyn osa on kuuden minuutin mittainen ”ship yard ride”, joka on kuin maailman hitain vuoristorata. Neljästä kuuteen aikuista mahtuu kuhunkin vaunuun, jotka roikottavat porukkaa lavasteita, videoklippejä ja rakennusmelua täynnä olevan labyrintin läpi. Se yrittää kuvata telakan työolosuhteita ja rankkaa arkea yli sata vuotta sitten.
Ajelua edeltää matka alakerrasta hissillä ylös ja suoraan jonoon. Jono veti niin hitaasti, että juuri jälkeemme tulleiden täytyi pitää molempien ylös tulleiden hissien ovia auki estäen siten lisää porukkaa kasaantumasta kerrostasanteelle. Hetken kuluttua paikalle tullut henkilökunnan jäsen selitti, että jono vie tuohon ajeluun, mutta sen voi myös halutessaan jättää väliin. Porukka alkoikin nopeasti harventua, kun monet päättivät suosiolla vain jatkaa kierrosta. Me pysyimme jonossa kanavoiden lentokentän turvatarkastuksen tunnelmaa. Noin varttitunnin jälkeen pääsimme kokemaan oman kuusiminuuttisemme.
Ajelun jälkeen oli pieni tauko avotilassa, josta näkyy se ramppi, jota pitkin Titanic laskettiin vesille. Taustalla kuului radioselostus tapahtumasta sekä varustamon johtajan vastaukset lehdistön edustajien kysymyksiin. Näyttely jatkui kuvauksella ja malleilla Titanicin varustelusta ensimmäisen, toisen ja kolmannen matkustajaluokan loistoristeilijäksi. Toinen ja kolmas luokka vastasivat nykyistä Ruotsin-laivojen tasoa. Ensimmäisen luokan periodikoristeltuja hyttejä ei taida nykyisinkään löytyä tavallisille tallaajille tarkoitetuista laivoista.
Loppupää näyttelyä keskittyikin sitten kohtalonyöhön sekä tragedian jälkimaininkeihin. Lisäksi näytteillä oli tapauksen innoittamien näytelmien ja elokuvien julisteita sekä laivan leposijan etsinnän tuloksia. Lyhyt video auditoriossa näytti kauko-ohjattavien sukelluslaitteiden kuvaamaa hylkyä sekä pohjassa lepääviä esineitä, jotka varisivat ulos rungon katkettua kahteen osaan. Aivan näyttelyn lopussa olevaan syvänmeren tutkimusosastoon emme jaksaneet enää keskittyä.
Ennen museosta poistumista otimme kuppilan puolella pieneksi suolaiseksi annoksen ranskanperunoita. Niitä nassutellessamme googletimme ravintolatarjontaa. Kävelimme joen vartta noin kilometrin lähimmälle henkilöliikenteen sillalle ja ylitettyämme joen noin puolisen kilometriä takaisinpäin.
Kohteemme oli ravintola Novelli (romaania emme olisi jaksaneet :P). Vaikka tarjolla ollut menu ei vastannutkaan netistä löytynyttä, niin aivan erinomaisella palvelulla Ninalle tehtiin soveltuva versio vakiomenun kanaruoasta.
Massut täynnä jatkoimme kävellen takaisin keskustaan. Reitillemme osui Victoria Square -ostoskeskus, jonka näköalakupolissa katselimme hetken Belfastia lintuperspektiivistä. Pistäydyimme vielä hankkimassa muutamia tarvikkeita seuraavana päivänä alkavalle road trip -osuudelle ja palasimme sitten hotellille viettämään iltaa.
