Aurinkoisen aamun aamiaisellä Grainnessa Nina nautti vielä kerran kestosuosikkinsa sitruunaisen crepin sokerilla ja Juha vakioksi muodostuneen omelettinsa. Keskilännen rekkakuskilta näyttävä Ethan Hawke oli jälleen viereisessä pöydässä perheineen. Hyvästelimme kahvilan ystävälliset tarjoilijat ennen lähtöämme. Jatka artikkeliin New York – Espoo
USA 2012
Sohoilua ja pakkaamista
Aamiaisella Grainnessa istui viereisessä pöydässä kolme vanhempaa naista, jotka juttelivat vilkkaasti keskenään. Kohteliaasti vasta syötyämme he kääntyivät puoleemme kysyen mistä olemme. He olivat kaikki melko ”tuoreita” amerikkalaisia. Yksi oli syntynyt Sveitsissä, toisen vanhemmat olivat ruotsalaisia ja kolmannen italialaisia. Kaikki miettivät eläköitymistä Euroopassa ja kyselivät millaista on Suomessa. Meillä oli aivan mahtavan hauska juttutuokio rouvien kanssa. Jatka artikkeliin Sohoilua ja pakkaamista
Paraati ja puisto
Pääsiäissunnuntai valkeni upean aurinkoisena. Söimme aamiaisen jälleen Grainnessa. Syödessämme paikalle ilmaantui Ethan Hawke (Training Day: Jake Hoyt) perheineen. NYCissä julkkikset saavat olla aivan rauhassa ja juuri sen takia osa heistä haluaakin asua siellä. Tämäkin lippalakkinen näyttelijämiljonääri oli kuin kuka tahansa isukki pikkulapsi kantorepussaan. Jatka artikkeliin Paraati ja puisto
Omia polkuja
Nina oli odottanut pääsyä Macy’sille niin kiltisti, että nyt oli aika päästää hänet irti. Grainnen aamiaisen jälkeen otimme taksin, joka jätti Ninan ensin Macy’sin eteen ja vei sitten Juhan pohjoisempaan 56. kadulle. Hänen kohteenaan oli suuri elektroniikkaliike, jonka ei pitänyt olla vielä kiinni pääsiäisen takia. Kaikki juutalaisomituksessa olevat liikkeet olivat jo aloittaneet pääsiäistauon. Jatka artikkeliin Omia polkuja
Downtown
Rankka shoppailu otti veronsa ja nukuimme suosiolla pitkään. Tosin kellonajalla ei ole NYCissä niin merkitystä, koska sehän on kaupunki, joka ei koskaan nuku. Kävimme jälleen Grainnessa aamiaisella. Saimme pöydän aivan tuurilla täpötäydestä kuppilasta. Jatka artikkeliin Downtown
Outlet-kylä
Edellispäivän aamiaiskokemus sai meidät kokeilemaan eri ravintolaa. Jälleen aurinkoisessa säässä tallustelimme 9 avenuen ja 21 kadun kulmassa olevaan Le Grainne Cafeen. Pikaruokalaksi paikkaa ei voi kutsua, mutta ruoka oli hyvää ja ilmapiiri todella mukava. Jatka artikkeliin Outlet-kylä
Kiven huipulla
Nukuimme nautinnollisesti pitkään, koska ei ollut kiire hotelliaamiaiselle. Aamu oli aurinkoinen ja keväisen lämmin. Lähdimme hotellilta pohjoiseen ja astuimme seuraavassa kadunkulmassa Highliner Dineriin. Asiakkaita oli puolisen tusinaa kuten henkilökuntaakin. Neljä nuorta tarjoilijaa olivat kiinnostuneempia keskinäisestä jutustelusta kuin asiakkaistaan. Tippi oli sen mukainen. Jatka artikkeliin Kiven huipulla
Chicago – New York
Heräsimme aivan normaaliaikaan, koska lentomme olisi vasta kahden aikoihin. Aamiaisen jälkeen roudasimme tavaramme samalle maanalaiselle juna-asemalle kuin saapuessamme. Nina oli erityisen ilahtunut saatuaan ladattua matkakorttiimme juuri sen verran, että se meni nollille maksaessamme. Katselimme junamatkan maanpäällisellä osalla aurinkoisia maisemia. Jatka artikkeliin Chicago – New York
Taidetta ja pizzaa
Päivä valkeni aurinkoisena ja tuulikin tuntui lämpöisemmältä. Ninakaan ei tarvinnut kuin yhden villapaitakerroksen paitojen ja talvitakin väliin. Jatka artikkeliin Taidetta ja pizzaa
Laivastolaituri
Aamiaisella oli todella paljon porukkaa ja kaikki pöydät olivat varattuina. Juhan katsellessa etsien ympärilleen eräs rouva viittasi, että hänen ja miehensä pöydässä oli vapaata. Istahdimme ystävällisen Louisianasta kotoisin olevan pariskunnan pöytään ja juttelimme hetken heidän lopetellessaan aamiaistaan. Hetken kuluttua teimme saman palveluksen nebraskalaiselle miehelle ja hänen tyttärelleen, jotka katselivat etsiskellen ympärilleen. Jatka artikkeliin Laivastolaituri