Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme upean aurinkoiseen, mutta edelleen tuuliseen keliin. Läheisellä metroasemalla nousimme taas rämisevään maanalaiseen ratikkaan. Vaihdoimme toiselle linjalle muutaman pysäkin jälkeen. Tämä juna ja linja olivatkin jo enemmän tavanomaisen metron kaltaiset.
Nousimme maanpinnalle Charles-joen vastakkaisella puolella olevan Cambridgen kaupungissa pysäkillä nimeltä Harvard. Pienen orientoitumisen ja jälleen spontaanisti tarjotun avun jälkeen löysimme yliopiston infokeskuksen. Olimme tutkineet jo aiemmin hotellilla mahdollisuuksia tutustua yliopistoon ja tiesimme käydä kirjautumassa ilmaiselle opastetulle kävelykierrokselle. Ehdimme vielä juoda kupposet infoa vastapäätä olevassa kuppilassa ennen kierroksen alkua.
Tasan kahdeltatoista nuori pitkähkö opiskelijapoika esittäytyi kierroksen vetäjäksi. Jo kolmesta ensimmäisestä sanasta kuuli, että kaveri oli maapallon toiselta puolelta. Nuori uusiseelantilainen pahoitteli, ettei voinut vetää kierrosta amerikkalaisella aksentilla. Kaveri veti noin parikymmenen hengen porukan mukaansa Harvard Yardille eli varsinaisen kampuksen sydämeen. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa hän pahoitteli purevan tuulista keliä ollen kuitenkin itse liikkeellä hupparissa hihat käärittyinä ja ilman sukkia.
Kaveri johti porukkamme kampuksen keskeisimpien rakennusten luo pysähtyen muutaman kerran kertomaan historiaa ja tarinoita yliopistosta sekä sen edellisistä oppilaista. Nuorukaisen selkeän sujuva ja rennon humoristinen tyyli sai tunnin mittaisen kierroksen tuntumaan liian lyhyeltä. Kierroksen jälkeen kävimme itseksemme kurkkaamassa Radcliffen kampusta, joka oli ainoastaan naisopiskelijoiden yliopisto ennen toista maailmansotaa, jolloin naisilla ei ollut vielä asiaa Harvardiin.
Nautimme lounasta Boston-kirjamme suosittelemassa Sandrines Bistrossa hyödyntäen jälleen Bostonin ravintolaviikon tarjousmenua. Alkuruokamme oli pinaattikeitto, pääruokana tonnikalapihvi ja jälkiruokana suklaamousse kermavaahdolla. Aivan valtavan hyvää. Kävimme vielä COOPin eli Harvardin Co-operativen myymälässä, josta saa sitä aitoa Harvard-tavaraa. Ninan saalis oli muki, lasi, avaimenripustin ja pari paitaa – kaikki logoilla tietysti.
Päätimme pistäytyä myös M.I.T:n kampuksella, kun kerran olimme joen tällä puolella. Infon ohjeita seuraten nousimme bussiin, joka pienen keskustakierroksen jälkeen suuntasi jokea kohti. Jäimme pois MIT:n museon kohdalla. Museo sinänsä ei ole kummoinen, mutta sen myymälästä Juha löysi itselleen kivan Einstein-mukin, nitojan, joka ei käytä niittejä, sekä lompakon, joka on ruostumatonta terästä. Kävelimme vielä MIT:n päärakennukseen, jossa kuljimme edestakaisin sen pääkäytävän kurkistellen sisään muutamaan laboratorioon niiden lasiseinien läpi.
Palasimme Bostonin puolelle kävellen yli Charles-joen johtavaa siltaa. Patikoimme hotellimme suuntaan pitkin pariisilaista puistokatua tahallaan muistuttavaa Commonwealth Avenueta, jonka varrella näkee melkoisen kokoelman vuosisadan takaisia arkkitehtuurityylejä.
Ninan teki mieli pitsaa. Ohitimme parikin paikkaa, joissa niitä oli tarjolla, mutta kumpikaan ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta. Kiersimme hotellimme lähikorttelia heikolla menestyksellä, joten kävimme kysymässä vinkkiä hotellimme ovimieheltä. Hetkeäkään epäröimättä kaveri suositteli toista ohittamistamme ravintoloista. Uskoimme hänen tietävän, joten palasimme pizzahuttimaiseen Bostone Pizza -ravintolaan.
Tiskin takana olevan nuoren kaverin kanssa virisi aivan hilpeä keskustelu ilmoista pähkäillessämme mitä valitsisimme valmiista pitsapaloista. Hotellin poke oli oikeassa – sekä Ninan vegepitsa että Juhan tulinen kanaversio olivat todella maukkaita.
Palattuamme hotelliin veimme kantamuksemme ja ulkovaatteet huoneeseemme, jonka jälkeen siirryimme kannettaviemme kanssa alakerran baariin. Ainoan vapaan pöydän luona veti niin reippaasti, että tuuleen kyllästyneinä emme halunneet istua siihen. Tarjoilija sanoi auliisti tuovansa tilauksemme aulan takkatilan luo, joten istahdimme isoihin nahkatuoleihin takan lämpöön. Musiikkikin oli aulassa miellyttävämpää.
Naputtelimme kumpikin läppäreitämme vaihtaen muutaman sanan ajoittain. Läheiseen tuoliin hetken jälkeemme parkkeerannut täti sekä hänen miehensä avasivat arasti keskustelun kanssamme. Vietimme todella hauskan juttutuokion iäkkään Ohiosta kotoisin olevan pariskunnan kanssa. Nina pääsi puhumaan ranskaakin rouvan kanssa, jonka äiti oli ranskalainen. Keskustelun edetessä herran nauttimat drinkit alkoivat saada hänet sen verran emotionaaliseksi, että rouvan aloitteesta he lähtivät huoneeseensa. Hetken kuluttua me teimme samoin.
