Kävimme aamiaisella hotellimme City Table -ravintolassa. Nina valitsi kaurapuuroa ja hedelmäkokoelman. Juha tilasi Eggs Benedict rapukakuilla. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu jälleen erinomaista.
Päivän ohjelmassa oli tutustuminen Bostonin keskustan nähtävyyksiin eli lähdimme hotellista kohti koillista. Keli oli aurinkoinen, mutta navakka tuuli sai sen tuntumaan paljon edellispäiviä kylmemmältä. Onneksi ensimmäinen kohde oli heti seuraavassa korttelissa, joka on Boston Public Library eli pääkirjasto. Se oli aikanaan USAn ensimmäinen kaikille avoin kirjasto, josta sai lainata kirjoja kotiin luettavaksi.
Kuljimme Copley-aukion ohi ja kurvasimme läpi puiston, jonka tekojärvi oli vielä kuivillaan. Nina ihasteli itkupajujen kirkkaanvihreitä hiirenkorvia ja vaaleanpunaisia kukkia täynnä olevia magnoliapuita. Jatkoimme Charles Streetiä päätyen pittoreskiin Beacon Hill -kaupunginosaan.
Poikkesimme pieneen kauppaan juomaan kaakaot lämpimiksemme. Kiipesimme Mount Vernon -katua läpi kaupungin ehkä arvostetuimman asuinalueen. Kukkulan huipulla on State House eli Massachusettsin osavaltion parlamenttitalo.
Kävimme omatoimisella kiertueella parlamenttitalossa, jossa sai liikkua yllättävän vapaasti kunhan oli läpäissyt turvatarkastuksen sisääntullessa. Katselimme upeita halleja ja portaikkoja sekä edustajainhuoneen, jonka katosta roikkuu Sacred Cod eli Pyhä Turska. Luulimme ensin lukeneemme väärin, mutta todellakin yleisölehterin kattoon on kiinnitetty puolitoistametrinen puusta veistetty turska. Se kuvastaa kalastuselinkeinon tärkeyttä 1700-luvun puolivälissä.
Laskeuduimme kukkulalta keskuspuiston eli Boston Commonin itäisen reunan läpi. Piipahdimme sisään Omni Parker House -hotelliin. Sen värikkääseen historiaan kuuluvat asiakkaina sellaiset nimet kuin Charles Dickens, Henry Wadsworth Longfellow, Ralph Waldo Emerson ja John Wilkes Booth (mies joka ampui Abraham Lincolnin) sekä liki pari vuosisataa myöhemmin John F. Kennedy. Hotellissa ovat olleet töissä muun muassa Hô Chí Minh leipurina ja Malcolm X astiapoikana.
Kurkkasimme hotellin ravintolan ruokalistaa ja se vaikutti niin kutsuvalta, että päätimme nauttia siellä lounasta. Peikkomainen flaksimme jatkui – Bostonissa oli ravintolaviikko, johon osallistuvissa ravintoloissa oli erikoistarjousmenuja melkein puoleen hintaan normaalista. Tilasimme molemmat samat valinnat: aluksi jälleen simpukkakeittoa, pääruoaksi ruskistettua kanaa ja jälkiruoaksi Boston Cream Pie, joka on kehitetty juuri Parker hotellin ravintolassa.
Ruoka oli aivan fantastisen hyvää. Palvelu oli toki jälleen erinomaista – ja erittäin nopeaa. Lounasaika oli juuri päättymässä ja lautaset vaihtuivat edessämme sitä mukaa, kun kerkisimme niitä tyhjentää. Vaikka tämä oli ylivoimaisesti nopein laaturavintolassa koskaan nauttimistamme ruokailukokemuksista, niin ilmapiiri ei ollut lainkaan hätäinen.
Jatkoimme purevassa kelissä lähikorttelien historiallisten rakennusten bongailua, kunnes saavuimme Quincy Market -ruokahallille. Sen lämpimässä keskuskäytävässä oli todella mukava katsella kaikkialla tarjolla olevia herkkuja. Kuljeskelimme myös läpi keskuskäytävän molemmilla puolilla olevat pienet krääsäkioskit. Jatkoimme matkaa vanhalle tullitalolle, jonka katsastettuamme kurvasimme pohjoiseen läpi kaupungin vanhimman Blackstone-korttelin.
Viimeinen etappi oli Hanover Street, joka on käytännössä Bostonin pikku-Italia. Poikkesimme pieneen kahvilaan juomaan jotain lämmintä. Hanover-katu päättyy kaupungin vanhimmalle kirkolle – Old North Church, joka liittyy kiinteästi kaikkialla läsnäolevaan legendaan Paul Reverestä eli miehestä, joka varoitti kapinallisia brittien lähestymisestä. Kirkko oli jo kiinni päästyämme perille, joten otimme sen merkkinä, että oli aika lopettaa värjöttely tältä päivältä.
Palasimme takaisinpäin kohti liikekeskustaa löytääksemme taksin, kunnes Nina bongasi metroaseman. Vilkaisu reittikarttaan osoitti, että pääsisimme kätevästi ilman vaihtoja aivan lähelle hotelliamme. Ostimme liput ja seurasimme opasteita läpi kävelytunnelien labyrintin oikealle laiturille. Juna lähti juuri edestämme, mutta seuraavaa ei tarvinnut odotella kahtakaan minuuttia.
Bostonin metron junat eivät muistuta tavanomaista metroa. Ne ovat kuin maan alla kulkevia raitiovaunuja, jotka etenevät verkkaisesti rämisten uskomattoman tiukkoja mutkia tekevillä raiteilla. Asemilla ne joutuvat joskus odottelemaan edellisen junan lähtöä päästäkseen laiturin kohdalle.
Päästyämme hotellille Nina meni ensimmäiseksi lämmittelemään aulan nurkassa palavan takan eteen. Sitten istahdimme baarin puolelle juomaan kupposet. Päivän palelu oli saanut Ninan yhä innokkaammaksi löytämään kunnon talvitakin. Selasimme Juhan puhelimella netistä North Face -tuotteita edustavia myymälöitä ja päätimme pistäytyä parissa lähimmässä katsomassa löytyisikö sopivaa kokoa ja väriä.
Auringon ollessa jo laskukiidossa ulkona tuntui entistäkin raikkaammalta. Lähimmän liikkeen valikoimassa ei ollut takkeja lainkaan, mutta myyjä antoi vinkin parin korttelin päässä olevasta toisesta putiikista. Se oli samalla suunnalla, johon olisimme muutenkin menneet, joten katsastimme senkin heikoin tuloksin. Seuraava mahdollinen kohde oli jo edellispäivältä tutulla Newbury-kauppakadulla. Matkalla Nina bongasi Patagonia-merkkiliikkeen ja poikkesimme sisään.
Palvelemaan tullut tyttö ei ensin uskonut, että talvitakkeja olisi enää jäljellä, mutta miespuolinen myyjä kuuli keskustelun ja sanoi joitain malleja löytyvän. Kaveri osoittautui erittäin asiantuntevaksi ja avuliaaksi. Muutamassa minuutissa oli varaston puolelta löydetty todella sporttisen näköinen puolipitkä untuvatäytteinen talvitakki. Ninasta oli todella mukavaa palata hotellille uusi lämmin ja tuulenpitävä takki päällä.
Viettäessämme iltaa huoneessamme ihmettelimme itsekin, miksei meillä ollut nälkä. Päätimme jättää varsinaisen illallisen syömättä ja tilasimme huonepalvelusta kevyen iltapalan. Ninan ranskalaisen sipulikeiton leipä täytti puoli kulhoa ja oli imenyt itseensä ison osan keitosta, joten hänen valintansa osoittautui todella kevyeksi. Toisaalta Juhan ”voileipä” eli Reuben on toast oli kaksi reilusti täytettyä kolmioleipää, joiden kanssa tuli mahtava kasa ranskanperunoita. Siitä riitti molemmille aivan mainiosti.
