Tähtiä ja taloja

Julkaistu Kategoriat USA 2012Avainsanat ,

Herätessämme ukkosti ja satoi todella rankasti. Hotellimme hintaan kuului aamiainen, jolta emme odottaneet paljoa muistaen San Franciscon hotellimme tarjonnan. Yllätyimme erittäin myönteisesti. Tarjolla oli vaikka mitä lämpimistä ruoista laajaan leipävalikoimaan. Jopa vohveleita olisi voinut paistaa itselleen.

Sää sai meidät päättämään, että tämä olisi hyvä päivä käydä planetaariossa. Juha sai respasta oikein kirjallisen ohjeen kohteeseen pääsemisestä. Respalla oli korttilaatikossa lukuisia paperilappuja siististi aakkosissa nähtävyyden nimen mukaan. Kussakin lapussa oli sekä ajo-ohje, että suositus julkisen liikenteen kätevimmästä vaihtoehdosta. Hotellin pisteet nousivat entisestään.

Sade oli lakannut lähtiessämme hotellista. Saamamme ohje suositteli bussikyytiä. Päätimme ladata edellispäivän junareissulle ostamamme kulkukortit maksuja varten. Juhaa huvitti melkoisesti kuinka tippien laskemiseen suurpiirteisesti suhtautuva Nina halusi ehdottomasti ladata kulkukorttiin arvon sentilleen.

Viereisellä kadulla on heti kulman takana pysäkki, josta pääsimme bussilla järven rannalla niemennokassa olevaan Adler-planetaarioon. Perillä ostimme yleispassit, joihin kuului pari eri showta sekä pääsy kaikkiin näyttelyihin. Ensimmäinen esitys alkoikin melkein heti. Sen aiheena oli eksoplaneettojen eli muiden kuin oman aurinkokuntamme planeettojen etsintä. Esitys oli visuaalisesti selkeä, joskin selostus oli melko unettavan monotoninen.

Seuraavaksi bongasimme noin neljä metriä halkaisijaltaan olevan harmaan pallon, joka pyöri hitaasti kuin sementtimylly. Sen sisälle vei vino ramppi, jota pitkin selvästikin tulisi jotain pallosta ulos. Viereinen kyltti kertoi pallon olevan liki sata vuotta vanha planetaario. Liityimme jonoon, joka odotti ulkopuolella. Jonoa oli sen verran, ettemme uskoneet mahtuvamme seuraavaan porukkaan. Päätimme kuitenkin katsoa miten kävisi.

Hetken kuluttua pallosta tuli ulos ramppia pitkin pieni vaunu, jossa istui kuusi henkilöä. Vaunussa ollut henkilökuntaan kuuluva mies laski edelliset ulos ja sanoi voivansa ottaa kahdeksan seuraavaa. Kuusi paikkaa meni nopeasti, mutta edessämme ollut nelihenkinen perhe joutui jäämään odottamaan ja me pääsimme kahteen viimeiseen paikkaan. Kuski ajoi meidät pallon sisälle kertoen samalla sen historiaa. Pallo on tehty 1913 tähtitieteen opskelijoiden koulutusvälineeksi. Sen pintaan on porattu reikiä siten, että ulkoa niiden läpi tuleva valo piirtää sisälle tähtitaivaan.

Kuskimme kertoi erittäin hauskasti siitä miten tähtitieteen pioneerit – kuten egyptiläiset – aikanaan tulkitsivat tähtikuvioiden liikkeitä sekä miten kuviot olivat saaneet englanninkieliset nimensä. Kaverin kymmenminuuttinen esitys oli todella rento ja hauska. Hän myös kyseli välillä helppoja kuten tietääkö joku mitenpäin Otava (the Big Dipper) on vuodenaikana kevään ja syksyn välillä. Kyydissä ollut nainen vastasi väärin – ei Otavan asentoon vaan siihen mikä vuodenaika silloin on.

Pallokyydin jälkeen olikin aika siirtyä odottamaan seuraavaa esitystä. Odotustilassa oli interaktiivisia videotykkiesityksiä, joissa liikkuvia esineitä pääsi tonimään varjollaan. Esimerkiksi yhdessä esityksessä piti työnnellä keskeneräisen Mars-luotaimen osia paikalleen. Varsinaista showta edelsi lyhyt juonto, jonka opastamana porukka siirtyi planetaariosaliin.

Esityksen juonena oli avaruuden muukalaisen matka universumin halki etsien lajitovereitaan, joiden luota oli ollut poissa matkatessaan tutkimassa avaruutta. Visuaalisesti hieno esitys oli toki tieteellisesti johdonmukainen vaikka itse tarina sisälsi tiedettä juuri keskivertoamerikkalaisen lapsen vastaanottokyvyn verran. Muutenkin koko planetaario näyttelyineen on selvästi suunnattu lapsille ja perheille eikä asianharrastajille.

Tarkoituksemme oli haukata lounasta esityksen jälkeen, mutta kymmenien metrien mittainen cafeteriajono sai meidät muuttamaan mielemme. Kävimme katsastamassa planetaarion myymälän valikoimat ja ostimme kokeeksi paketin astronauttien kuivamuonaa. Tekstuuriltaan haperoa kipsiä muistuttava palanen maistui yllättävän hyvin siltä mitä paketissa luki – suklaajäätelöä, jossa on suklaahippuja. Se ei vaan tietenkään ollut kylmää.

Kävelimme niemennokasta takaisin keskustaan Grant-puiston läpi. Keli oli – tietysti – tuulinen, mutta sateesta ei ollut jäljellä kuin muutama lammikko. Aloitimme korttelien kiertelyn Michigan Avenuelta tarkoituksena tutustua Chicagon rikkaaseen arkkitehtuuriin. Kaupungissa on lukuisia taloja, jotka ovat aikanaan olleet lajissaan maailman suurimpia tai muuten vain erikoisia. Rakennustyylejä löytyy yhtä paljon kuin tarinoita rakennusten syntyhistorioista. Kävimme esimerkiksi Hilton Chicago -hotellissa, jossa oli auetessaan 1927 yli 3000 huonetta, 18-reikäinen minigolfrata katolla, oma sairaala ja 1200-paikkainen teatteri.

Kiertelimme lähikatuja bongaillen Ninan Chicago-kirjasta poimimia upeita taloja. Emme olleet edelleenkään syöneet lounasta, joten nälkä alkoi kurnia. Tullessamme ulos upeasta Harold Washington Librarystä Juha laittoi puhelimen GPS:n päälle ja käynnisti ennen reissua ladatun Chicago-oppaan. Sen ravintolahaku kertoi, ettei lähellä ollut mitään huippupaikkoja. Valitsimme viereisessä korttelissa olevan Epic Burger -pikaruokalan. Hampurilainen ei ehkä ollut aivan eeppinen, mutta voitti tavallisen mäkkäriversion aivan selkeästi.

Palasimme hotellille valiten reitin kulkemaan ohi useiden mielenkiintoisten talojen. Kävimme lähes kaikissa myös sisällä katsomassa niiden usein hienosti koristellut aulatilat. Ilta oli jälleen viilenemässä ja meitä hämmästytti todella kuinka jotkut kulkivat kaduilla silti shortseissa. Poimimme vielä marketista iltanassutettavaa ja hotellimme respasta kupposet kuumaa mukaan huoneeseemme.

One thought on “Tähtiä ja taloja”

  1. Kiitos matkalaiset kertomuksestanne! Lisää innolla odottaen LJT

Kommentointi on suljettu.