Leppostelua 2. päivä

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2019Avainsanat ,

Olimme aikaisin aamiaisella, koska Juhan hieronta oli jo yhdeksältä. Ulkoterassilla oli vielä turhan viileää ja pöytiä oltiin vasta kattamassa. Ykkösketju ei ollut vielä kentällä, mutta ujohko tarjoilijaharjoittelija sai homman hoidettua ihan kelvollisesti. Juha testasi myös mahdollisuutta saada halutun kaltainen omeletti – hyvin toimi ja hyvää oli.

Jatka artikkeliin Leppostelua 2. päivä

Spa-ratiisin 1. päivä

Aamiainen oli vähintään hotellin tähtiluokituksen mukainen. Nautiskelimme sen ulkoterassilla, joka oli vielä aamun viileässä varjossa selvästikin helteiseksi muodostuvassa päivässä. Ainoat pilviä muistuttavat taivaalla olivat lukuisat korkealla lentävien koneiden jättämät hiljalleen hajoavat vanat.

Jatka artikkeliin Spa-ratiisin 1. päivä

Geierlayn riippusilta

Aamu alkoi ihan Monschaun tyylin mukaisesti. Suihku antoi 45 sekuntia lämmintä vettä kolmen minuutin välein. Juha yritti kiristää vedenpaineesta liikkuvaa käsisuihkun pidikettä vain todetakseen kiristysrenkaan irtoavan kosketuksesta. Onneksi keittiön laitteet toimivat ja saimme tehtyä aamiaista.

Jatka artikkeliin Geierlayn riippusilta

Jabbeke – Liege – Monschau

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2019Avainsanat , , ,

Nautimme jälleen erittäin kauniisti tarjolla olleen hyvän aaniaisen, jonka jälkeen matka jatkui sisämaahan päin. Noin tunnin ajettuamme alkoi kahvihammasta taas kolottaa ja tankkasimme auton sekä matkalaiset levähdyspaikalla. Myöhemmin poikkesimme Liegeen, jossa hetken keskustassa tökittyämme löysimme parkkihallin.

Jatka artikkeliin Jabbeke – Liege – Monschau

Kröller-Müller

Sovittuun aikaan aamukahdeksalta isäntämme toi meille aamiaisen ostoskorissa. Se oli varsinainen runsauden sarvi sisältäen erilaisia leipiä mukaanlukien – Juhan suureksi iloksi – kaksi lämmintä croissanttia. Niiden lisäksi oli leikkeleitä, muroja, hilloja ja jogurtteja.

Jatka artikkeliin Kröller-Müller